BKT laski eniten turismista riippuvaisilla alueilla

Espanjan oli vuoden 2020 bruttokansantuotteen laskussa kärkisijoilla koko maailmassa. Yksikään maan osa ei siltä välttynyt, mutta toisissa alamaki oli jyrkempi kuin toisissa. Eniten kärsivät matkailusta riippuvaisimmat alueet.

Suurin pudotus koettiin Baleaareilla, jossa lasku oli peräti 27 %. Seuraavaksi surkeinta meno oli Kanarialla, jonka BKT putosi 20 %. Kaikki tietävät syyn: koronaviruksen vuoksi niin kotimassa kuin ulkomaillakin pystytetyt rajoitustoimet estivät matkalaisten normaalin liikkuvuuden. Välillä matkustelu on ollut käytännössä kokonaan poikki.

Välimereen rajoittuvat itsehallintoalueet kärsivät keskimäärin 11 %:n pudotuksen. Sisämaan maakunnista ainoastaan Madrid, Sevilla ja Córdoba kärsivät yli 10 %:n laskun.

Espanjan kannalta huonoin uutinen on se, että kymmenen keskiarvon huonommalla puolella olevaa maakuntaa tuottaa joka kolmannen koko maassa tuotetun euron. Toisaalta tämä on luonnollista, koska turismin paino maan taloudessa on niin suuri.

Vähiten BKT luonnolisesti laski – noin 5-6 % – maakunnissa, joissa ulkomaisten turistien osuus on pienen. Näitä ”voittajia” ovat esimerkiksi Cáceres, Badajoz ja Ciudad Real.